Takaisin kaikkiin tapahtumiin

Melontaretki Rautavedellä


Vammala-Ellivuori-Vammala (säävaraus)

Aikuisille tai perheille suunnattua retkimelontaa Rautaveden kansallismaisemassa, johon kuuluu toista sataa saarta ja kaksi keskiaikaista kivikirkkoa. Meloa voi omalla kanootilla tai vuokrata Vammalan Retkeilijöiltä.

Melontaan voi osallistua joko lauantain osuuteen Vammala – Ellivuori tai yöpyä Oksalon tai Kuivaluodon saaressa ja palata Vammalaan sunnuntaina.

Melontaohjaaja: Pekka Uurto

Varusteina riittävät sään mukaiset kevyet tuulenpitävät ja kastuessaankin lämpimät asut. Tarkempi varusteluettelo osallistumiskirjeessä kesäkuu alussa.

Kanootti/kajakki ja siihen kuuluvat melontavarusteet (mela, aukkopeite, kelluntaliivi) ovat vuokrattavissa.

Ohjelma (Säävaraus):

Lauantaina 15.6.

Kokoontuminen Siikasuon kajakkivarastolla klo 13 mennessä (Uittomiehenkatu 23)

Lähtö klo 14

Lauantaina melotaan Vammalasta Ellivuoren hotellilla, yöpymismahdollisuus.

Melontareitti kulkee Rautaveden rantoja pitkin, pysähdellen välillä hyvissä rantautumispaikoissa jaloittelemassa ja ruokailemassa. Päivämatka reilut 20 km.

Hyvällä kelillä ja kiinnostusta riittää, niin on mahdollista tehdä noin 10 km pidempi reitti Kutalan Kasinolle ja Kutalan saaren ympäri.

Ellivuoreen voi päättää lauantain melonnan ja yöpyä kotona, saaressa tai vaikka hotellissa. Iltaa vietetään nauttien omia eväitä nuotiolla. Hotellin palvelut ovat myös lähellä käytettävissä.

Sunnuntaina 16.6.

Lähdetään aamulla paluumatkalle n. klo 10.

Melontareitti n. 10 km menee rannan tuntumassa pitäen lyhyen rantatauon saaren suojissa ja palataan sitten lähtöpaikkaan Vammalan Siikasuon kajakkivarastolle puolen päivän aikaan.

Kalustohuollon jälkeen saunomismahdollisuus.

Vuokrattavissa olevat varusteet (Vammalan Retkeilijät)

• Kanootti/kajakki, melojan varusteet 20€/hlö

• 2-3 h teltta 20€/hlö

• retkikeitin ja kattilat 20€/hlö

Lisätietoa 050 5671 170/pekka.uurto@gmail.com.

Ilmoittautuminen

Edellinen
Edellinen
24. helmikuuta

Vuosikokous