Erätaitopäivät 24.-25.10.2020 Salossa

Retki- ja vaellusoppaiden sääntömuutoksen jälkeen yhdistyksellä on vuodessa sääntöjen mukaan yksi virallinen kokous. Kokous pidetään alkuvuodesta ja tässä kokouksessa hyväksytään edellisen vuoden toimintakertomus ja taloudenpito, valitaan uudet jäsenet hallitukseen erovuoroisten jäsenten tilalle sekä hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio. Tänä vuonna ei siten ollut syyskokousta. Kokouksen sijaan järjestetiin erätaitoihin painottuva maastotapahtuma.

Maastotapahtuman pitopaikaksi valikoitui Salon läheisyydessä oleva metsätila. Maanomistajan lupa mahdollisti riukujen ja havujen ottamisen majoitteita varten ja myös tulenteko oli mahdollista. Tapahtuma herätti runsasta mielenkiintoa ja paikalle saapui la 24.10 yhteensä 17 osallistujaa eri puolilta eteläistä Suomea. Ilahduttavaa oli nähdä uusien nuorten jäsenten mukanaolo.

Ohjelmaan kuului mm. hätämajoitteiden tekoa, tulen sytyttäminen tuliporalla, retkisahan tekeminen ja lohi kypsennettiin loimulla päivälliseksi. Kaikki nämä toteutui ja vähän muutakin ehdittiin tehdä. Ensimmäisenä toimenpiteenä tehtiin Pekka Uurron johdolla maanomistajan pyynnöstä iso kota palvelemaan iltanuotiopaikkana. Kotaan mahtuu kymmenkunta henkilöä nuotion ääreen, siis mistään pienestä kodasta ei ollut kysymys.

Hätämajoitteita tehtiin muutama. Näitä toteutettiin sekä kaupallisilla eräpeitteillä, että tavallisilla rautakaupasta saatavilla kevytpeitteillä. Hätämajoitteet ovat lähinnä sateensuojia, joiden alla hyvällä retkipatjalla ja makuupussilla saa kelpo unet ja näin oli nytkin. Muutama henkilö vietti kahden puun väliin viritetyssä riippumatossa, jossa oli sadekatos. Hyvin toimi tämäkin ratkaisu. Yhdeksän henkilöä vietti yön maastossa.

Retkisaha on kelpo apuväline, mutta kuinka se tehdään? Mukana pitää olla pokasahan terä. Tämä kiinnitetään jämäkkään joustavaan kaarelle taivutettuun kuusenoksaan. Näin toimien saatiin kelpo retkisa. Mottimetsään sahan kanssa ei kannata lähteä, säären paksuiset puut sillä katkoo mainiosti.

Luonnossa ruoka on osa retkeilyä. Ohjelmaan kuului lohen kypsyttämine loimulla. Kala nimenomaan loimutetaan kypsäksi, ei grillata lähellä nuotiota, ei myöskään yritetä sitä savustaa. Tämä ei ole hätäisten hommaa, kypsentämiseen tulee varata aikaa noin tunti. Ennen kypsentämistä kala suolataan karkealla suolalla, sitten se kiinnitetään puunauloilla loimulautaan ja lopuksi se laitetaan loimun lämpöön. Etäisyys on sopiva, kun kättä voi pitää kalan päällä hetken. Loimutuksen edistyessä loimulautaa voidaan tarpeen mukaan kääntää ja muutoinkin säädellä sopivasti nuotioon nähden. Kaikki hoitui hienosti ”keittiöpäällikkö” Pipa Lundenin johdolla. Kaikki kalat saatiin kypsäksi ja syötiin hyvällä ruokahalulla. Lisukkeena kalan kanssa oli nuotion ääressä lämmitetty folioon kääritty vihannesnyytti.

Mikko Jokinen kertoi meille petusta, eikä pelkästään kertonut. Mikko konkreettisesti näytti kuinka männyn pinnasta irrotetaan pettua. Pettu on kerros, joka on lähinnä puun pintaa. Männystä ensi kuoritaan kaarnaa pois. Kaarnan alla on ohut vihertävä kerros ja sitten kerros, josta saadaan pettua. Pettu otetaan puun pinnasta irti ohuena levynä. Sen jälkeen pettulevy kuivataan ja jauhetaan. Pettujauhoa voidaan lisätä jauhoihin 20-30 %. Pettu on aika ravintoköyhää, lähinnä se on täytettä. Pettujauhon valmistaminen vaatii aikaa eikä ole mikään retkiruuan jatke. Tämä on lyhyt oppimäärä petusta. Mikon esitys oli havainnollinen ja koko tarina mielenkiintoinen. Toinen Mikon juttu oli otsikolla ”Lajituntemuksesta lajintuntemukseen”. Mikon esimerkki oli koivu. Tarkastelu alkoi siitä, mitä eri koivuja on olemassa, missä ne kasvavat. Ja jatkui, miten eri koivuja käytetään arjessa, mitä tarvekaluja voimme valmistaa eri koivulajeista. Mikon esitys oli vallan avartava.

Päivän hämärtyessä joukko päivän osallistujista lähti kotiin. Iltaa jatkettiin yöpyjien kesken kodassa nuotion ääressä. Illan viimeinen erätaito oli tulen sytyttäminen ilman tulitikkuja. Toki kodan nuotion sytyttämiseen oli käytetty nykyajan välineitä. Pekka Uurto kokeneena tuliporan käyttäjänä kertoi kuinka homma hoidetaan. Tuliporan idea lyhyesti kerrottuna on se, että meillä on jousi, pyöreä puukapula, lauta ja helposti syttyvää ainetta. Jousen naru pyöräytetään pyöreän puukapulan ympärille ja jousta edestakaisin vetämällä pyöreä kapula laudan päällä saa aikaan kitkan ja sen avulla saadaan riittävästi lämpöä. Kitkan avulla saatavalla hehkuvalla puupölyllä sytytetään ohutta tuohta ja kuivaa heinää. Ja todellakin, Pekka loihti meille tulen. Ihan näin yksinkertaista ja helppoa tulen tekeminen ei ole, sen aikaansaaminen edellyttää harjoittelua. Kodassa ensikertalaiset totesivat, että harjoitus tekee mestarin – kukaan yrittäjä ei saanut tulta.

Yksi tulen sytyttämistapa on iskeä tulusraudalla kipinä piikiven terävää reunaa vasten. Kipinä kohdistetaan helposti syttyvään aineeseen. Salossa sytykkeenä käytettiin lunttua. Vastaavalla menetelmällä kipinä voitaisiin iskeä taulakäävästä valmistettuun taulaan. Hehkumaan saatu lunttu tai taula siirretään esim. kuivilla heinillä, katajan niinillä, tms. täytettyyn tuohirullaan ja puhalletaan rauhassa hehkusta liekki. Näinkin saimme liekit roihuamaan.

Päivän aikana koettuja juttuja tarvitaan harvoin, jotakin ei koskaan. Oppaana on hyödyllistä tietää näistä ja eri yhteyksissä retkillä näistä voi tarinoida taukojen aikana. Päivä oli kerrassaan onnistunut. Hyvin nukutun yön ja aamiaisen jälkeen purimme leirin ja lähdimme tahoillemme kotiin. Kiitos maanomistajalle metsätilansa luovuttamisesta koulutustapahtumaan. Kiitos myös mukana olleille, niin järjestäjille kuin osallistujille, ilman meitä kaikkia emme olisi saaneet aikaan onnistunutta tapahtumaa.

Teksti Kalle Eerola ja kuvat Jussi-Pekka Arkkola